Olen tuossa seurannut noita lintuja ja yhden oravan tekemisiä minun lintu laudalla. Olen myös kauhistellut kuinka nopeasti lintulauta tyhjenee. Taitaa mennä hyvin paljon oravan suuhun. Olen myös miettinyt että eikö muut ihmiset ole laittaneet lintulaudoilleen ruokaa. No onneksi pussi linnunruokaa ei ole kallis niin voin laittaa täytettä vaikka joka pävä sinne. Olen nimittäin nauttinut kun katselen ikkunasta ulos ja näen linnutuja ja sen oravan taitelevan  pensaassani. Tänään on taas vuorossa täyttäminen nimittäin näyttää siltä että lauta on nyt tyhjä. Ensiviikolla täytyy ostaa uusia talipalloja ja vähän lisää ruokaa.

Olen mittinyt laittaisiko tuonne reunaan oman joululahja lista. Mutta kun en oikein tiedä mitä sinne laittaisin. No onneksi tässä on aikaa mittiä asiaa. On myös mukava tehdä niitä joululahjo. Olen taas oikein nauttinut niistä. Ehkä hauskuus on siinä että niitä tekee vain kerran vuodessa.

Viikon loppuna en oikein tee mitään. Oleln ajatellut poultavani kynttilää ja nauttivani jäätelö kakkua ja muistelevani rakaita jotka ovat jo poistuneet lähemmältä. Tietenkään unohtamatta eläviä.

Nyt taidan laittaa itselle ihanan aamiaisen

Tääs kuva jotan en voinnut vastustaa...