Olen katsellut tuota Enkelin blogia ja olen ajatellut että hänellä olleet pohjat ovat todella mielenkiintoisia ja mitä minun toideen blokiin tulee niin siellä ei todellakaan saa tehtyö yhtä mielenkiintoisia valintoja. Joten ajattelin kokeilla mitä jos alkaisin tehdä täällä kaiken laisia juttuja ja jos vielä jakasisi silla tavalla kirjoitella paljon enemmän omia ajatuskia muillekkin luettavaksi.

Tuossa kun kirjoitin tähän niin huomasin lattiaani pitkin kävelemän karvainen mato se on aiaka pitko ja karvainen en kuitenkaan aikonut tehdä sille mitään. Antaasen tossa hiippailla oman maksunsa mukaan. Näin kun asuu maanpinnan lähellä, eli rivitalossa, niin kaiken laisia ötököitä voi tulla sisään. Tähän asit täällä on näkynnyt erillaisia pieni hämähäkkejä jotka ei vät ole minut mitenkään haitannut niin ei tuo yksi matokaan haittaa mitään.

Olen tänä aamuna vain tappanut aikaa kun minun pitää lähteä kunnan toiseen päähän hammasronkeniin ja sitten toiseen kohtaan jotta pääsen päälääkärille ja sen jälkeen vasta kotiin. Joten aika hyvin tämä koti kunta tulee kirettyö tämän iltapäivän ja illan aikana.  Mutta nyt laitan tämän menemään ja katselen viellä jotain pohjaa tälle blogille kunnens lähden tälle kirokselle.