No niin sitä on sitten nukuttu koko päivän tänään. Jotenkin sitä ei oikein ole huvittannut olla hereillä ja unet ovat olleet mielenkiintoisia. Tai siis niin muistelisin. Nimittäin tässä vaiheessa en oikein muista enään mitä ne unet käsittelivät. Onneksi sain itsestäni sen verran irti että nouisin tuossa vähän ennen neljää ja lähdin kohti kauppaa. Nyt sitä on ostettu ruokaa muutamaksi päiväksi joten voin ottaa rauhallisesti pari päivää. Huomenna olisi tiedossa kirjastossa käyntiä joten sitä kyllä lähtee ulos. Muuta olen lukennut muutaman hyvän kirjan enkä oikein ole katsellut telkkaria. Jaa nyt sitten on tälläinen olo. Huomenna se voi olla toisen lainen ja sitä keksii kaiken laista mielen kiintoista muuta tekemistä kuin nukkuminen